Lajikalastus eli fongaus

Fongauksessa pyritään kalastamaan mahdollisimman monta eri kalalajia, jolloin jokaisesta lajista saa yhden lajipisteen. Kalan painolla tai pituudella ei siis ole merkitystä vaan harrastuksen tekee haastavaksi kalalajien erilaiset kalastustavat.

Tarkkoja sääntöjä fongauksessa käytettävistä pyyntimenetelmistä ei ole, joten jokainen voi määrittää itselleen sopivat kalastusvälineet. Suuri osa harrastajista laskee lajipisteeksi vain aktiivivälinein pyydystetyt ja suusta koukutetut kalalajit. Suomessa esiintyy kuitenkin muutamia kalalajeja, joita on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta kalastaa koukuttamalla, joten tällöin käytössä ovat muut aktiivivälineet kuten haavi.

Fongaus avaa pitkään kalastusta harrastaneelle täysin uusia kalastuksellisia ulottuvuuksia. Kalastajan täytyy selvittää miten, mistä ja minkä kokoisena eri kalalajeja on mahdollista tavoittaa. Perinteisessä kalastuksessa kalastaja perehtyy yleensä muutaman saaliskalan kalastamiseen, mutta fongauksessa jokaiseen kalaan ja siitä saatavaan pisteeseen on usein tehtävä perusteellinen selvitystyö.

Fongarille täysin uusi kalalaji kartuttaa aina yhden elämänpisteen eli “eliksen”. Usein harrastajat laskevat myös vuosipisteitä eli vuoden aikana fongattuja kalalajeja. Tällöin pisteiden eli “fongojen”kerääminen alkaa uudelleen aina vuoden vaihduttua. 20 kalalajia on vielä helposti kalastettavissa, mutta harrastuksen edetessä tiedon ja taidon merkitys kasvaa. Oma elämänpistelistani on jo 54 kalan pituinen, joista 49 lajia olen onnistunut pyydystämään suusta koukuttamalla. Vuosipisteistä voit pitää kätevästi kirjaa SKES:in internet-sivuilla.

Kalalajien tunnistaminen voi välillä olla haastavaa, mutta kokoamani taulukon avulla pystyt määrittämään ainakin särkikalat lajilleen. Kannattaa tutustua myös yleisimpiin lajiristeymiin, jotka voivat aiheuttaa päänvaivaa tunnistuksen osalta. Fongareilla on käytössään myös yksi normaalista poikkeava kalastustekniikka eli lirkintä, joka mahdollistaa monien hyvinkin pienten sekä yöaktiivisien kalalajien kalastamisen.

Mikäli lajikalastus kiinnostaa, niin helpoiten mukaan pääsee liittymällä fongaus-ryhmään facebookissa. Lajikalastusintoa voi imeä myös kirjoittamistani lajikuvauksista ja fongaustarinoista, joissa on annettu myös kalapaikka- ja koukuttamisvinkkejä. Yleisiä fongauspaikkoja löydät myös tästä linkistä.

Fongauksessa voi myös kilpailla kokoamalla joukkueen vuosittain pidettäviin kalamaraton-kilpailuihin. Kilpailuja pidetään tällä hetkellä Helsingissä, Kotkassa, Turussa ja Joensuussa. Joukkuekilpailun lisäksi voit osallistua yksilökilpailuna pidettäviin lajikalastuksen SM-kisoihin. Erilaiset kalatalouden järjestöt järjestävät myös vähemmän vakavamielisiä lajikalastuskilpailuja, kuten kalatalouden keskusliiton tai Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen fongauskilpailut.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloittelijan on helppo aloittaa fongausharrastus kivisimpusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *