Piikkikampela (Scophthalmus maximus) on poikasena haaleanruskea, mutta tummenee vähitellen iän myötä. Sen silmät ovat yleensä vasemmalla kyljellä, kun taas tavallisen kampelan silmät kääntyvät kalan kehittyessä oikealle kyljelle.
Piikkikampelan suu on isompi kuin tavallisella kampelalla, joten hyvin pienikin piikkikampela on mahdollista saada koukutettua. Tunnettuja kampelapaikkoja ovat Hangon edustan hiekkarannat ja erityisesti piikkikampelaa tavataan Padvan niemen rannoilla. Niemen pohjukassa sijaitseva uimaranta tarjoaa oivan lirkkipaikan piikkikampelan kalastukseen.
Sääolot kannattaa kuitenkin tarkistaa huolella, sillä yli 3 m/s puhaltava tuuli tekee avomeren puoleisella rannalla lirkkimisen hyvin vaikeaksi. Piikkikampelaa kannattaa lähteä kalastamaan vasta lokakuussa, jolloin samana kesänä syntyneet kalanpoikaset ovat ehtineet kasvaa tarpeeksi isoiksi tarttuakseen pienimpiin koukkuihin. Poikaset ovat tällöin noin 2 euron kolikon kokoisia, mutta haastavaksi kalojen löytämisen tekee piikkikampeloiden hyvä suojaväritys.