Piikkimonni

Piikkimonni (Ameiurus nebulosus) on alunperin ruokakalaksi Suomeen 1900-luvun alussa istutettu kala. Nimensä mukaisesti piikkimonnilla on rinta- ja selkäevissään terävät piikit, joita fongarin on syytä varoa. Piikkimonnilla on kahdeksan selvästi erottuvaa viiksisäiettä, joten muihin kalalajeihin piikkimonnia ei voi sotkea.

Mistä ja millä:

Tunnetuin piikkimonnipaikka lienee pieni lampi Hausjärvellä nimeltään Rutikka. Myös Pyhtään alueelle kaloja on istutettu pieniin lampiin ja ainakin Kärsäjärvestä on myös piikkimonneja saatu. Piikkimonnit eivät Suomessa kasva kovin isoiksi, joten tavallinen mato-onki viritettynä pohjan tuntumaan toimii hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *